perjantai 23. joulukuuta 2016

23. Luukku: Kestävät kynnet Essien Millionailsilla

Olisi aika joulukalenterin toisiksi viimeisen luukun aukaisun, ja tämän päivän aiheena onkin jokin extraihana tuote joka auttaa ratkaisemaan sen varmasti lähes kaikille tutun ongelman kynsien kestävyydessä. Kysehän on tietysti Essien Millionails -primeristä, jonka esittelin alunperin pari kuukautta sitten tässä postauksessa

Aloitin Millionailsin käytön tuolloin lokakuun loppupuolella, ja silloin olin havainnut kynsissäni paljon ongelmia lyhyen ajan sisällä. Yleensä olen saanut pidettyä kynteni vahvoina, pitkinä ja liuskoittumattomina pelkkien öljyjen avulla, mutta pari kuukautta sitten aloin jo lähestyä epätoivon parrasta kun mikään ei tuntunut pitävän kynsiparkojani kunnolla kasassa.

Ongelmikseni olivat nousseet lohkeilu ja liuskoittuminen - kaksi inhottavaa asiaa, joita en ollut kohdannut pitkään aikaan ainakaan jatkuvalla syötöllä. Joka siivouskerralla meinasi joku kulma katketa ja aina kun kuvitteli että nyt ne vihdoin kasvavat niin ei mennyt aikaakaan kun joku kynsi heilutti hyvästiksi. Siksi olin erittäin iloinen saadessani Millionailsin testiin, vaikken senkään varaan suurta toivoa uskaltanut laskea.

Nyt olen käyttänyt tätä aluslakkana yli kaksi kuukautta, ja kynsieni kunnossa on kehittynyt suuri muutos. En usko, että voin kiittää mitään muutakaan kuin tätä tuotetta, ja siksi se tulee varmasti jäämään käyttöön. Koko käyttöaikana olen nimittäin katkaissut yhteensä vain kaksi kynttä: yhdestä katkesi kulma ihan muutaman päivän sisällä tämän käyttöönotosta, ja toinen katkesi lähes koko vapaan kasvun pituudelta (kuvan käden keskisormi) nyt joulukuun alussa kun liukastuin kotipihassa ja iskin kynnen jäiseen asfalttiin. Sen lisäksi uusia liuskoittumisia tai katkeamisia ei ole ilmaantunut, ja kynnet tuntuvat taas jämäkämmiltä. Toki olen öljynnytkin kynsiä ahkerasti (mikä onkin tärkeää Millionailsia käyttäessä, sillä se sisältää kynsiä kuivattavaa formaldehydiä) mutta tätä yhtäkkistä muutosta en voi silläkään selittää sillä kynsiä olen öljynnyt yhtä ahkerasti lähes viimeiset kaksi vuotta. Tämä saa siis minulta ehdottomasti täydet 5 tähteä, sillä se on ihan aluslakkanakin todella mainio. Lakat kestävät yllättävän pitkään kun tämä on pohjalla!

Essien Millionailsia löytyy suuremmista marketeista ja kosmetiikan erikoismyymälöistä sekä verkkokaupoista. Hinta ostopaikasta riippuen n. 12-16€/13,5ml. Tätä lähtee tottakai myös yksi pullo joulukalenterin voittajalle, alla olisi jälleen osallistumisohjeet.

1. Joulukalenteriin kuuluu 24 tuotepalkintoa, jotka yhdessä arvotaan yhdelle voittajalle 26. päivä joulukuuta.
2. Osallistua voit joka päivä jättämällä postauksen alle kommentin, jossa annat toimivan sähköpostiosoitteesi sekä kerrot minkä kanavan kautta seuraat blogiani. Jokaiseen postaukseen on aikaa osallistua kyseisen päivän loppuun (keskiyö) saakka.
3. Jokaisesta postauksesta saat yhden arvan, ja kasvatat voittomahdollisuuttasi!


Mitkä on teidän luottotuotteitanne kynsien vahvistamisessa?



*** Millionails -hoitolakka saatu

78 kommenttia:

  1. Mukana tämän huippualuslakan arvonnassa :)

    VastaaPoista
  2. Huomenta! :) Tällä hetkellä liuskottumiselta suojaa rakennekynnet mutta joskus olisi kyllä kiva kasvattaa ihan omia!

    facebookin kautta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä omien kasvattamista, se vaatii aikaa ja vaivaa mutta lopulta palkitsee :)

      Poista
  3. Seuraan Bloglovinin kautta,
    emminailart@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Tämä tuote tekisi nyt kyllä terää kynsille :)

    Bloglovinin kautta, annamariakaroliina @hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Bloggerin kautta seuraan. Mukana arvonnassa :) Marianna.mmk@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Bloggerlukijana Leena.
    leenvikki(at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Bloggerlukijana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukaan bloggerin kautta ja kynnet kyllä on välillä niin katkeilevat. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on etenkin talvisin kyllä harmillisen yleistä :/

      Poista
  9. Mukaan bloggerin kautta ja kynnet kyllä on välillä niin katkeilevat. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Blogger-lukijana mukana:)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Olispa kokeilun paikka! Essencen hoitotuoyteit oon käyttänyt, nyt on kyllä vähän taas parempia ollu kynnet.

    niina.s.jaaskelainen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että on paremmassa kunnossa :)

      Poista
  12. Mulla on itsessään vahvat ja paksut kynnet. Harvoin lähtee liuskoittumaan ja lohkeileen mutta jos niin tapahtuu niin viilaan kynnet lyhyiksi tai yritän ehkäistä parin päivän trind-kuurilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, olen vähän kade! :D Mulla kyllä huomaa heti jos meinaa hoitorutiineista luistaa :)

      Poista
  13. Mukana bloggerin kautta, millakko at gmail com.
    En tällä hetkellä käytä mitään kynsiin, mutta ne kyllä lohkeilevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä voisi hyvin olla sullekin apua! :)

      Poista
  14. Mukana edelleen :)

    Bloglovin, lea.bjorn@outlook.com

    VastaaPoista
  15. Mukaan blogger-lukijana!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  16. Eikä, taas kävi niin. Kirjoitin pitkät pätkät mun kamalista liuskoittuvista kynnentapaisista ja kuinka haluaisin kokeilla Millionailsia. Eikä se tullut koskaan näkyviin.. :(

    Mutta mukana ollaan, tietenkin! 😊

    Blogger
    naerppae@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi äh! Tuo on niin ärsyttävää :o

      Mutta Millionailsista voisi kyllä tosiaan olla sulle apua, kannattaa olla tarkkana kun näitäkin on välillä tarjouksessa esim Cittareissa :)

      Poista
  17. Mukana :)
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Tää on ihan sairaan hyvä aluslakka ❤
    Luen Bloggerin kautta
    ❤:Sara (mypersonalgalaxy@gmail.com)

    VastaaPoista
  19. bloggerin kautta seuraan
    pirpanaunelmia@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Trind ja Essencen hoitoseerumi
    Fb-seuraajana arvontaan, terkki(at)Hotmail.com

    VastaaPoista
  21. En käytä mitään tuotetta, mutta tämä kuulostaa hyvälle :)
    Bloggerin kautta seuraan, talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Trindin nail repairilla oon pärjännyt tähän asti, on ollut ihan toimiva, kunhan käyttää öljyä tarpeeksi. Olisipa mukava kokeilla tätä paljon kehuttua tuotetta :)

    Bloglovin, laura.vesterberg@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosissaan kokeilun arvoinen :) Trindistä olen itsekin kuullut paljon hyvää, pitäisi varmaan ostaa jossain vaiheessa kokeiluun :)

      Poista
  23. Mulla on käytössä Trindin Nail Balsamin ja öljyn lisäksi Ciatén kalenterista tullut Nail Saviour, jonka käyttöönoton jälkeen on sekä liuskottumiset että lohkeilut jääneet minimiin. Tätä Essien pelastusta en olekaan kokeillut. :)

    Mukana - Blogger, Bloglovin', FB, kerttu.kaikkonen(ät)gmail.com.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa että olet löytänyt itsellesi hyvät hoitotuotteet! :)

      Poista
  24. OLisikohan tässä pelastus minunkin lohkeileviin ja liuskottuviin kynsiin? Ennen käytin trindin nail repairia, mutta se oli liian tujua ja poltti sormia ikävästi... :/

    kynsille@luukku.com (blogger)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis todella suosittelen testaamaan! Omat kynnet on ihan erilaiset tämän jäljiltä :)

      Poista
  25. Bloggerlukijana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Oi kuulostaa just täydelliseltä mun kuiviin liuskottuviin kynsiin. Ne on ruvennu ryttyileen mulle ja oikeassa kädessä on keskarissa liuskottuma levinny aivan kynsipedin keskelle, yritäppä sitä sitte kasvattaa ulos :D Mutta juu mukana ollaan, s_kerola@hotmail.com bloggerin kautta luen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikäh! :o Nyt kuule käyt ostamassa tän kokeiluun ja viilaat bufferilla vanhat liuskoittumat kynnen päältä pois niin saat ne taas kuntoon :)

      Poista
  27. Bloglovinin kautta luen! jenniju@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukana tässäkin, seurailen blogiasi bloglovinin kautta :) hennamar@outlook.com

    VastaaPoista
  29. Mä ostin myös tän testiin, toivon sen auttavan omien kynsien kohdalla, ne ovat menneet tosi huonoon kuntoon tänä talvena! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi, peukut pystyyn että tästä olisi sullekin apua! :)

      Poista
  30. Seuraan bloggerin kautta! janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Mukana :)
    Jenah1@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja seuraan facen kynsiblogin sivujen kautta :)

      Poista
  32. No mullahan on nyt geelit koska omat kynnet on surkeat, mutta kun olin hetken ilman niin kaytin IBX:aa, joka kylla tuntui auttavan. Jos palaan luonnonkynsiin niin voisin kokeilla tata. :)

    Rusinapulla82@gmail.com, blogger ja fb.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, IBX:sta olen kuullutkin paljon hyvää. Mutta uskon että tästäkin olisi sulle apua :)

      Poista
  33. Bloglovinin ja bloggerin kautta seuraan, mutta bloglovinin appin avulla luen:)

    elina.k.lahdensivu@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Seuraan bloggerin kautta :)

    heidi.hilpinen@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Seuraan blogiasi bloggerin kautta.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Bloggerlukijana mukana
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  37. seuraan bloggerin kautta :)

    janna.nikula@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Tää ois ihan mulle tarpeen.
    Mukana!
    annanen75@gmail.com bloggerin kautta seuraillen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa seurata esim. Cittarin tarjouksia ja ottaa kokeiluun, on meinaan oikeasti tosi hyvä tuote :)

      Poista
  39. En taida käyttää mitään kynsien vahvistamiseen, ainakaan mitään siihen tarkoitettua :D Ihan perus aluslakat vaan :'D

    talkandbake@suomi24.fi (Blogger)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, olisinpa minäkin niin onnekkaassa tilanteessa! Mutta nyt kyllä selvästi kynnet tarvitsee lisäapua :)

      Poista
  40. Mukana! Seuraan fb:n kautta.
    mmirkkunen@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Ehdottomasti mukana
    bloggerin kautta
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  42. Mukana, seuraan Bloglovinin kautta! :)
    emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. En ole vielä testannut mutta ostan kyllä,vaikuttaa lupaavalta! FB kautta tänäänkin . jatta.sivander@gmai.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niin kannattaakin! Tää on ihan loistotuote :)

      Poista
  44. Fb ja blogger :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  45. Olisikohan tästä pelastajaksi myös minun lirppukynsilleni..
    Ja nyt jännityksellä odottamaan, että mitähän mahtavaa huomisesta luukusta paljastuu.

    Bloggerin kautta seuraan.
    smiug@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Bloggerin kautta osallistun. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  47. Pitäisiköhän vaihtaa Opin Nail Envy tähän?
    Bloglovinin kautta seuraan nimellä Mint Candy. tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kannattaa kokeilla! Tästä on ollut mulle ainakin suuri apu :)

      Poista
  48. Lohkeilua ja liuskoittumista riittää täälläkin :)

    Bloggerin kautta seurailen.
    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  49. Mukana arvonnassa.
    rinafi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  50. Bloggerin kautta! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Seuraan Bloggerin kautta. yuenkynnet(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  52. Seuraan bloggerilla.

    Ja nyy on btw kynnet taas liuskottunut, tästä vois olla apua!

    enkelipeikko@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmitus! Tästä voisi kyllä olla sulle apua :)

      Poista
  53. Mukana, seuraan Bloggerin kautta :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Mukana tänäänkin!

    tintti405@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Bloglovinin kautta seuraan. Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥